Siirry pääsisältöön

Rakkautta on .....

 

Rakkaus tuo minua niin kovin kiehtova aihe, johon palaan aina uudelleen ja uudelleen.  Rakkaus. Se vain yksinkertaisesti on kaiken ydin. 

Rakkaus 

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Suurinta  on rakkaus.



Odotin, että Samuli Edellmanista kertova kirja, pimeydestä valooon, ilmestyisi. Kun se sitten ilmestyi, aloin empiä. Haluanko sittenkään lukea sitä. Miksi lukisin sen? Olisiko siinä muka jotain sellaista mitä  en ennestään jo tietäisi.  Tällä en siis tarkoita, että minulla olisi jotain inside tietoa Samulin elämästä,  vaan  olisiko kirjassa sellaista mitä en jo alkoholismista tai riippuvuuksista ylipäätään tietäisi. Kun sitten kävelen kauppaan eräänä aamuna ja näin kirjan lähes heti astuttuani sisään, ostan sen, miettimättä sen enempää. Kotiin päästyäni aloitan heti. Itku alkaa saman tien, en ole edes varma saanko ensimmäistä lausetta luetuksi. Se on käsittämätön itku, purkaus, joka kertoo minulle sen, että tämä kirja tulee avaamaan minulle asioita uudella tavalla. 

Ensimmäiset 100 sivua itken. Luen muutaman sivun kerrallaan, sillä aina kun otan kirjan käteeni ja alan lukea se koskettaa minua. Olen kokemassa jotain sellaista, jota on vaikea sanoin kuvata. Minua koskettaa tavattoman suuresti  tarina pojasta, sillä tuo poika heijastaa minulle isäni ja jokaisen muun elämääni kuuluva mieheni.  Tunteet joita minussa nousee  purkautuvat itkuna, sillä olen niin pyhässä rakkauden tilassa kohdatessani tuon herkän kauniin pojan, joka on minulle niin kovin rakas.  

Tuo poika,  minulle,  kuin ne  minun  kaikki mieheni, jotka minä halusin pelastaa. Sillä minä ajattelin, että jos minä vain rakastan heitä tarpeeksi,  he eheytyvät ja muuttuvat. Monen miehen kohdalla toistin tämän, ennen kuin ymmärsin kaavan. Silloin aloin nähdä lapsuuteni, itseni ja kaiken vääristyynen minussa.  Aloin ymmärtää mihin olin lapsuudessa ehdollistunut.  


Olin kipeä,  ja kyllä myös läheisiippuvainen. Sitä oli aluksi vaikea nähdä tai ymmärtää. Vaikka siitä minulle sanottiin, en itse ymmärtänyt. En nähnyt sitä, niin kuin ei alkoholistikaan näe ensin itseään ja ongelmaansa. Riippuvuus kun riippuvuus, takana sama kaava. Ensin näin vain toisen kipeyden. Näin sen kuinka kaikki johtui toisesta ja jos ja kun hän olisi toisenlainen kaikki muuttuisi paremmaksi. Jossain kohtaa aloin nähdä oman kipeyteni ja tajusin mm. sen ettei kukaan terve ihminen suostuisi edes sellaisiiin suhteisiin   kuin mihin minä olin suostunut.



Sitten aloin nähdä itseni. Millainen minä olin ilman lapsuuteni ehdollistumaakin. Luonteeni oli kiltti ja halusin miellyttää.  Annoin muille kaiken ja enemmänkin. Olin niin riippuvainen, etten osannut olla yksin, en tiennyt millainen olin oikeasti. En tiennyt mitä haluan, en mistä oikeasti pidän. Kaikki miessuhteeni olivat turvattomia, vaikka eniten kuitenkin kaipasin turvallista ja hyvää tasaista elämää. Minä löysin itseni aina yhä uudestaan tavalla tai toisella epärehellisistä suhteista riippuvaisten miesten kanssa.

Minä aloin eheytyä,  pikku hiljaa pala palalta ja kerros kerrokselta. Minä aloin purkaa kaiken sen mihin olin ehdollistunut, oppinut ja sokeastikin uskonut. Purin kaiken mikä ei ollut oikeasti minua. Kyseenalaistin kaiken, jopa itseni moneen kertaan. Pikkuhiljaa aloin näyttää minulta. Aloin ymmärtää itseäni. Sitä kuka minä oikeasti sisimmältäni olen. Tunnelukot ja traumat purkautuivat, aloin vapautua. Aloin nähdä todellisen itseni.

Minä olen 

Ö

herkkä ja syvällinen, rohkea ja suora, kultainen ja hyväsydäminen,  huumorintajuinen ja lapsenmielinen, hauska ja höpsö.  Pidän nykyään omasta seurastani niin paljon että haluan olla paljon itsekseni. Pidän ihmisistäkin, mutta en halua miellyttää enään ketään, enkä siis jaksa olla ihmisten seurassa vain siksi, että ei tarvitsisi olla yksin. Ne ketkä minut tuntevat tietävät, että tämä on minulle aivan muuta kuin miten elin aiemmin. 

Rakastan luontoa, halailen puita ja minusta on ihanaa istua meren tai järven rannalla katsoen liplattavaa vettä. Olen auttavainen, mutta en auta ketään enää oman jaksamisen kustannuksella. Näytän tunteeni, herkkyyteni, liikutun ja minua koskettaa moni asia ja ihminen.  On mahtavaa kokea tunteita, kaikkia mahdolllisia. Halaan puuta ja juttelen sille, itkettää sillä koen olevani osa luontoa. Katson oravaa joka kiipeilee puussa välillä katsoen minuun kuin kysyen leikitkö kanssani. Juttelen sillekin. Eräänä päivänä meinaan imuroida hämähäkin ja säikähdän, pyydän anteeksi että empä sinua huomannut.  

Kerron ja näytän nykyään avoimemmin läheiselleni sen, että rakastan heitä.  Rakkaus minussa muita kohtaan on vilpitöntä ja aitoa, en myöskään pelkää hylkäämistä enää. Ei siis ole tarve tehdä mitään vain siksi että miellyttäisin muita peläten että minut hylätään.  Minulla on turvallinen olo itsessäni ja elämäni on ensi kertaa tasapainoista. Suojelen herkkyyttäni ja kauneuttani, en voimalla vaan rakkaudella, sillä se on arvokkainta mitä minulla on.  En pelkää omia tunteitani enää.  Uskallan elää ja tuntea, kokea kaikki tunteen rohkeasti juuri niinkuin ne kulloinkin tuntuvat.  

Vapauttavaa, sillä pelko on pitänyt minut pihdeissään. Olen  vihdoin vapaa melkoisista kahleista. Toki matka jatkuu aina vain syvemmin ja syvemmin, tiedostan sen, en kuvittele olevani valmis koskaan. Ja se jos mikä tuntuukin vapauttavalta. Parasta on, että olen vihdoin oppinut rakastamaan itseäni selllaisena kuin todellisuudessa olen. 



Palataanpa kirjaan vielä hetkeksi. Sillä kirja nosti minulle ajatuksia erityisesti myös isästäni. Isäni on raitistunut alkoholisti. Hän on ollut raittiina lähes 30v. Olen kokenut saavani isän vasta reilu 20- vuotiaana, silä olen  tuolloin vasta oppinut tuntemaan isäni. Lapsuuteni isä oli epävakaa, pelottava ja tuulella käyvä mies. Olen monesti sanonut, että minua ei niinkään häirinnyt isän juominen vaan juomattomat ajat, sillä silloin isä oli kireä kuin viulun kieli. Tunnelma kotona oli silloin jännittynyt ja minä pelkäsin isän reaktioita. 

Aikuisena, isän raitistuttua minä uskalsin näyttää ja sanoa hänelle sen että olen eri mieltä, otimme yhteen monta kertaa, mutta sovimme aina riitamme. Isän raitistuminen ja eheytyiminen on ollut myös minulle tavattoman eheyttävä kokemus suhteessa miehiin.  Isä on ollut minun turvakallioni ja on sitä edelleen. Tiedän aina että häneen voin luottaa. Tuosta turvattomasta, epävakaasta miehestä on tullut turvallinen ja luotettava. 

Hänen kasvuaan ja oppimista on ollut huikea seurata.  Hän myös on näyttänyt sen, että ihminen oppii aina vain uutta, ikään katsomatta  Oppimen ei koskaan lakkaa.



Ymmärsin pian aloitettuani kirjan lukemisen, että se oli syvä sukellus minun omaan elämääni heijastaen sen ketä tai keitä  tuo kirjan päähenkilö minun elämässäni edusti.  Melkoinen trippi  kirjan kanssa tunnekokemuksena vaikka mielen tasolla nämä olin jo käsitellytkin. Jokaiselle miehelle elämässäni olen kiitollinen, sillä he ovat olleet minun suuria opettajiani,  jokainen omalla tavallaan. 

Lopulta jäljelle jää rakkaus, sillä sen voima on suurempi,  kuin yksikään riippuvuus tai sen ympärillä tapahtunut asia. Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin niistä on Rakkaus. Rakkauteen sinne minä palaan aina, yhä uudestaan ja uudestaan, sillä se on minun kotini. Sinne minä rakennan pesäni, Sinne minä jään.


Rakkaudella Isa Annika 



Suosittelen kirjaa luettavaksi jokaiselle, sillä se on  kertomus sydäntäsärkevän koskettavasti siitä miten riippuvuudet saavat alkunsa. Uskon, että se tuo uusia näkökulmia ja herättää ajatuksia tämän aiheen ympärillä.  Kirja on  ennen kaikkea eheyttävä tarina siitä,  miten on mahdollista taistella tiensä  pimeydestä valoon. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ja suurin niistä on rakkaus

Me jahtaamme rakkautta vimmatusti. Haluamme epätoivoisesti löytää sen jostain tai pikemminkin jostakusta. Voimme myös monesti puhua, että emme ole kiinnostuneita rakkaudesta. Silloin tarkoitamme sillä toista ihmistä. . Etsimme rakkautta tai rakkauden kohdetta joka paikasta mutta sieltä mistä voisimme oikeasti sen löytää, sieltä emme osaa sitä etsiä.   Rakkaus jota etsimme onkin yllättävän lähellä eikä sitä tarvitse oikeastaan löytää vaan se täytyy uskaltaa kohdata.  R akkaus on sisällämme. Se kaikki mikä odottaa löytymistään on meissä, syvällä sisimmässä huutaen, toivoen, odottaen. Avaa ovi itseesi, omaan sydämeesi, siellä minä olen. Astu rohkeasti sisään, syvimpiin pelkoihisi, traumoihisi, lukkoihisi. Antaudu yhä uudelleen kohtaamaan tunteesi, ota vastaan opettajasi jotka peilaavat kipeimmät kohtasi, siellä sinä opit rakkauden. Mitä me siis todellisuudessa jahtaamme? Rakkauttako? Vaiko heijastusta siitä mitä emme näe, toista joka täyttäisi meidät jollain, jota meillä ei muuten ole

Uusi maailma näyttäytyy

TunneKukka- kokonaisvaltainen hyvinvointi -yrityksen ihana Heidi kanavoi kauttani. Huh huh mikä  tiimi me ollaan ❤❤  Tämä tieto palvelee varmasti tässä hetkessä montaa muutakin valotyöntekijää joten haluan jakaa tämän teidän kanssanne.                                                                              Minulle näytetään, että olisit nyt menossa jossain portaalissa/putkessa. Viisi vuorokautta sanotaan ajaksi. Ja tämä päättyy nostoon syyspäivän tasauksena 22.9. Vanhaa puhdistetaan nyt pois matkasta tässä viiden päivän aikana. Yhä enemmän tulet nousemaan viidenteen tiheyteen. Tai oikeastaan se ankkuroidaan sinuun syvemmin. Nythän juuret ovat olleet 3D:ssa kiinni. Tässä luodaan nyt juuria korkeampiin energioihin. Ne kaikki, jotka tässä putkessa nyt ovat, kulkevat isosti kohti uutta. Näiden ihmisten kautta valonenergia ankkuroituu uuteen aikalinjaan. Ja kun 3D maailma ei saa enää valoenergiaa eli polttoainetta näiltä ihmisiltä, tulee se romahtamaan isosti. Ihan kuin Äitimaan ympär