Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Rakkauden syvimmän olemuksen äärellä

Olen viime kuukausien aikana pohtinut paljon rakkauden syvintä olemusta. Koittanut tavoittaa mistä siinä oikeastaan on kysymys. Tämän pohdinnan äärellä minulle tuodaan monia konkreettisia tilanteita joissa alan pikkuhiljaa ymmärtää mistä voisi olla kyse. Olemme tottuneet ajatukseen että rakkaus on tunne jota tunnemme muita ihmisiä kohtaan. Olen kuitenkin lukenut ja kuullut monen puhuvan että rakkaus on asenne jolla kaikkeen voi asennoitua.  Ne tilanteet siis. Minulle tuodaan läheisten ihmissuhteiden kautta tilanteita joissa olen itse tuominnut, minulle on ärsyynnytty, joissa olen joutunut tarkistamaan mitä oikeasti haluan ja joissa olen kiukutellut ja itse ärsyyntynyt toiseen. Näissä tilanteissa on tarvittu tilaa ja aikaa pohtia rauhassa asioita itsensä äärellä jonka jälkeen niistä on voinut puhua, Jokainen tilanne on kuitenkin ollut turvallinen ja täynnä luottamusta siitä että toinen osapuoli ei hylkää ja on pystynyt ottamaan vastaan sen mitä toinen on keskusteluun tuonut näis

Kesää kuvina

VILLA UNELMA Talon kissa Uname, joka tuikkii nyt kirkkaana tähtenä taivaalla💖 Mopo karkasi käsistä löytäessäni siskon kuvausvaatteet RUUKKI PIKNIK HELSINKI PRIDE PORVOO RANTA ELÄMÄÄ LINNANMÄKI  HELSINKI Divari löytö SAMULI EDELMANN 50.V KAIVOHUONE TAMPERE KALLIO BLOCK PARTY Ensi kerran itse kasvatettu tomaatti Paljon jäätelöä Aurinkoista elokuuta toivotellen Isa Annika