Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

KEVÄTKÖ?

 Perjantaina meitä helli ihana kaunis keväinen ilma.  On huippua asua täällä maalla. Maisemat on heti kotiovelta niin ihanan kauniit Lenkkipolun varrelta bongattu  Lauantaina alkoikin pyryttämään lunta. Hymyilytti :)  Vappuna lunta ja jouluna ei.  Tänä aamuna lumet olivat taas lähes sulat ja näyti siltä että kevät on kuin onkin tulossa. Bongattiin muuten västäräkki eli västäräkistä vähäsen :)  Vapun kunniaksi grillattiin ensi kerran tänä keväänä.  Kyllä maistui miehen tekemät täytetyt herkkusienet,  kasvikset sekä kreikkalaistyyppiset jauhelihpihvit  Vinkkinä jos haluat kokeilla! Täytetyt herkkusienet pekonilla: täytteeksi yrttituorejuustoa sekä sipulia  herkkusienen kannat jauhettuna. Kreikkalaistyyppiset jauhelihapihvit: jauhelihaa, tourejuustoa, chiliä, sipulia, suolaa  ja paprikajauhetta  sekä BBQ-kastiketta. Vappua vietettiin tänä vuonna ihan kaksin miehen kanssa kotosalla.  Päätin kuitenkin sen verran repäistä e

HIUSMALLIT 30 VUODEN AJALTA

Nyt kun taas tuo hiusmalli sekä väri muuttuivat aloin miettimään miten monia eri värejä mulla hiuksissa onkaan ollut :) ja niitä malleja ;) siitä intoutuneena päätin julkaista kuvina osan näistä malleista ja väreistä teille. Musta taitaa olla ainut väri mitä en ole koskaan kokeillut  :) Nuorena mulla oli aina pitkät hiukset. Värjäyksen aloitin 15-vuotiaana.  Harmi kun nyt ei ole kuvaa ajalta jolloin mulla oli permis ;)                                                                                                       Viihdyin 15-vuotta lyhyissä hiuksissa.                                                      Malli ja väri vaihtuivat tiuhaan  5 vuotta sitten halusin kasvattaa pitkät hiukset.  Pidennyksiä pidin aluksi hetken, ennenkuin omat kasvoivat  Viime marraskuussa leikkautin polkan ja kasvatin otsatukan  ja uusin malli  Tykkään kovasti tästä uudesta väristä ja mallista <3 Aika paljon on t

UUTTA ILMETTÄ

Vihdoinkin, niin monen kituviikon jälkeen sain uuden tukan :)  jes jes jes <3 Lupauduin siskon tytön näyttöön malliksi, enkä kadu <3  Olen aina ollut tosi rohkea hiuksieni suhteen. Monesti antanut kampaajalle täysin vapaat kädet toteuttaa omaa ajatustaan. Näin tein tälläkin kertaa  ja lopputulos on huikean ihana <3 Totuus on, että hiukset ovat iso asia naiselle.  On sitä jotenkin valjumpi olo kun tukka roikkuu, on harmaata, väri haalistuu eikä sitä saa enää mitenkään kauniiksi  Hiuksiin tuli kolmea eri väriä ja vautsi kun näyttää upealta <3 Olin kasvattanut otsatukkaa pois, mutta olin alkanut ajatella että  aah mä haluan takaisin lyhyen otsiksen :)  Jes ja sain sen <3 Aivan huikean taitava kampaaja valmistuu toukokuusa  Ja täti on hurjan ylpeä <3 Rakkaudellisin ajatuksin Isa Annika

NYT PÄÄSEE TAAS KOMMENTOIMAAN

Onneksi miinulle vinkattiin ettei blogiini voi kommentoida lainkaan. Kiitos ystäväni Maiccu <3 pari tuntia hurahti tässä selvitellessä asiaa mutta nyt taas voi :)  Tänään jaoin valmennuskurssikavereille kortteja  erilaisin tärkein muistutuksin <3  Tässä sinulle omasi <3 Lämmöllä Isa Annika

YKSI PÄÄSIÄINEN---

Jälleen vietetty :)   Pitkäperjantaina saimme vieraiksi ihanat ystävät jotka nyt ensi kertaa kävivät meidän luona täällä maalla. Alkupaloiksi söimme näitä ihania brushetta leipiä. Pääruokana oli lasagnea, miesten ihan alusta asti itse tehtyä, siis myös pastalevyt. Aivan älyttömän hyvää vaikka en itse suuri lasangen ystävä olekkaan.   Jälkiruuan oli tehnyt ystäväni Maiccu <3 käy tsekkaamassa hänen blogiaan mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi Aivan ihana limejuustokakku, nam. Kakku oli tehty pieneen kakkuvuokaan, jossa irroitettava pohja. Ihan uusi tuttavuus minulle tämmöinen pieni malli  :)  Meitä hemmoteltiin oikein todenteolla näillä kaikilla ihanilla tuliaisilla. Uutta minulle olivat myös suklaamunat ilman ylläreitä ;) Ihan huippuparas tuliainen olivat nämä pätkismuffinsit <3  niin nam ja pupu koristein pääsiäisen kunniaksi Sunnuntaina kävivät miehen pojat sekä minun tyttäreni. Tuliaisiksi tämä ihana narsissi <3  Mies teki

LASKEUTUMINEN PÄÄSIÄISEEN

Tänään koti on siivottu viimeistä nurkkaa myöden. Siivottuun puhtoiseen kotiin on ihana saada kukkia. Tänään mukaan tarttui helmililja Eilen haravoin ja siistin pihaa. Kaivoin varastosta tämän ihanuuden jota pääsiäisen kunniaksi koristaa nyt narsissi Ihan mahtavaa kun saa vihdoin alkaa kuopsutella pihalla. Ihan mun lemppari puuhaa ja samalla tulee ulkoiltua.  Iloista pääsiäistä  <3 Isa Annika

KEVÄT ON TÄÄLLÄ

Ihanaa kun kevät on täällä :) Oli pakko käydä ostamassa harava ja ikkunapesulasta. Sain kun sainkin ikkunat pestyä ja nyt näkyy uloskin.  Täällä odoteltiin virpojia tänään ja saapuikin aivan ihanat siskon pojat x 4 <3 Harmi kun en tajunnut ottaa kuvaa  Perjantaina olin viettämässä Helsingissä ihanaa naisten iltaa. Ihanainen Niina kestitsi meitä ja oli loihtinut monenmoisia herkkuja. Illalla söimme  salaatinlehti tortilloja, namskista. Aivan ihana kevyempi versio, joka menee kyllä käyttöön kotonakin.